Pidät kiinni liian lujaa, etkä anna mun mennä.

Aamulla mä syön yhtä ruisleipää kaksi tuntia... Mun ei tee mieli ruokaa, mä en halua syödä. J kysyy enkö ole syönyt täällä muuta kuin leipää koko aikana? Mä en voi valehdella, vaan mä selitän mitä oon syöny. J sanoo, ettei raejuusto ja leipä ole mitään ruokaa. Ja mä myönnän ettei ne olekkaan. Hän sanoi, että mä olen kohta taas sellainen nelkytkiloinen, jos en syö tarpeeksi. J sanoi, että mä kuolen lopulta pois. Niinhän se on, mä tiedän... J sanoi, että hän voi laittaa mulle ruokaa. Hän sanoi, että voi tehdä ihan mitä ruokaa vaan, mitä mä haluan. Mä en sano mitään, en osaa sanoa. 

J on niin kiltti, hän välittää ja on huolissaan. Mä sanon, että elämä on julma ja ihmiset ilkeitä. Kaikki vaan satuttaa, enkä mä kelpaa kellekään... J sanoi, että hänelle mä kelpaan juuri tällaisena. Hän sanoi, ettei pitäisi välittää muiden mielipiteistä. Mä vaan olen niin herkkä ja otan ilkeät sanat syvälle sisinpääni ja annan niiden satuttaa mua. Annan niiden tuhota mun elämän... 

Mun on pakko syödä, se on vaan silti liian vaikeaa... Mua pelottaa, mua ahdistaa. Pakko syödä, mutta mä en pysty, enkä osaa. Pelottaa, etten enää kelpaa. Mä vajoan... Mä haluaisin itkeä, mutta olen päättänyt etten enää itke. Mä haluaisin, että edes jokin mun elämässä olisi normaalia. Mä en jaksa tällaista elämää...