Huono, huonompi, surkein...

Mua pelottaa... Mä ahmin ja oksennan taas. Tajuan miten huonosti mun keho voi jo nyt ja pahennan sitä silti. Mä en jaksa välittää... Itsestäni, en yhtään. Ihan sama mitä mulle käy, vaikka kuolisinkin. Ei sillä ole merkitystä, eikä oikein millään ole enää. Hiukset irtoaa päästä ja ohenee, iho on täynnä näppyjä ja lisää tulee, kuukautiset ovat olleet vain kerran ja puoliskan.. tämän vuoden aikana. En muista milloin ne oli edes ennallaan... En jaksa välittää edes siitä. Mitä väliä on millään... Ei enää mitään. 

Minun pitäisi mennä vaa'alle ja se ahdistaa. Huomenna olisi lääkärikin, mutten voi todellakaan sanoa tästä mitään. Olen niin huono tässäkin, niin miksi sanoa. Ei minusta edes huomaa mitään ulospäin. Muuta, kun mun lihavuuden. Yritän ymmärtää, että näen taas sairainsilmin. Ymmärrän, mutten jaksa välittää siitäkään. Tajuan, että joku mun pään sisällä haukkuu mua ja haluaa vaan satuttaa vaikka väittää, että rakastaa mua. Mua ei haittaa mitä se tekee. Mä annan virran viedä minut vesiputoukseen. Joka ei lopu ikinä. Tai jos se loppuu, niin syvälle pohjaan aaltojen alle. 

Mua pelottaa, etten mä osaa tätä enää. Etten näe pieneneviä lukuja. Koska olen niin surkea. Kaiken järjen mukaan jos syö alle 500 kaloria päivässä niin laihtuu (okei olen välillä ahminutkin ja oksentanut). Mutta olen silti voinut lihoa. Mä pelkään. Tiedän, että lihon helposti. Minun on kylmä täällä sisällä, haluaisin nukkua. Mutta pelkään aamua, jos mun täytyy nähdä se todellisuus. En halua nähdä, että olen epäonnistunut.