Sumuinen mieli.

Mulla on mennyt hyvin, vaikka moni sanoisikin toisin. Ainut kiinteäruoka mitä tänään söin oli proteiinipatukka. Kaikki muu meni nestemäisessä muodossa. Ostin niitä proteiinijauheita, että saan tehtyä shakerilla juomia. Ne oli muuten tosi hyviä! Aivojen mielestä syön liian vähän, kun ne ei ole oikein toiminut tänäänkään... Olen vaan kulkenut sumussa. Mutta se ei haittaa, mä haluan vaan laihtua. Verisuonet nousevat ihon pintaan kauniin sinisinä. Minusta tuntuu taas niin hyvältä nähdä ne. Iho on vielä lämmin, vaikka silmät ovat väsyneet. Mä kestän ja jaksan, koska mun on pakko. Mä tahdon vaan olla hauras. 

Istun kivellä pienessä metsikössä. Ohikulkijat katsoo mua ja ihmettelee. Ne tuijottaa ja mua ahdistaa. Kaikki katsoo mua, mutta mä en katso ketään. Taas on päivä mennyt ja toivon ettei tarvisi elää enää seuraavaa. Voisin astua huomenna vaa'alle... Voisin ahdistua lisää. Mutta tahdon tietää. Jos vaan uskallan... 

Jäin miettimään jos se olikin tämän hirviön syytä miksi laitoin välit poikki vanhempiin. Ettei ne voisi vahtia mun syömisiä ja valittaa. Pakottaa ottamaan kahvipöydässä pullaa. Jos se oli se hirviö mun pään sisällä, joka päätti mun puolesta? Kun vanhemmat oli kokoajan niin "huolissaan" ja kyselemässä. Ne olisi voinut vaikka estää. Onneksi ei... Mikään ei enää estä. Kontrolli palaa ja jää. Minä kuihdun ja katoan...