Takaisin pinnan allekko mä vajoan?

Voinko pyytää, että olisin vielä laiha? Hauras ja luinen keijukainen. Mä en kestä itseäni... En jaksa treenata itseäni hyvään kuntoon, haluaisin vaan näännyttää itseni kauniiksi. Mä ihannoin edelleen niitä kauniin laihoja tyttöjä, niitä jotka ovat pelkkää luuta. Mä tahdon olla jälleen heidän kaltaisensa. Olen jälleen vähentänyt syömisiä... En mä osaa elää, en mä tiedä mitä edes haluan. Tahdon vain olla niin kuin ne muut, täydellisen laiha... 

Mua pelottaa... J ei tiedä tästä mitään. Enkä mä voi kertoa. Hän sanoi, että mä olen hyvä juuri nyt. En ole hänen mielestään lihava, mutta miksi se peili sanoo mulle niin? Mä en voi lihoa, jos olen nyt hyvä. Jos mä lihon vähänkin niin en ole enää hyvä J:n silmissä... Mä en voi lihoa, mä en voi. Mielummin laihdun... Sitten hän ei voi hylätä minua. 

Ajattelen aina selvinneeni, mutta palaan kuitenkin joka kerta takaisin... Mä en ole normaali vaan mä olen sekopää... Helpointa olisi vaan lakata syömästä kokonaan, vaikka sekin on vaikeaa... Mä en osaa olla normaali, mä en osaa elää. Taas mä alan valehdella läheisille, taas mä alan vajota hiljalleen takaisin... Takaisin pinnan alle...