Lihonut keho ei voi hymyillä.

Mua ahdistaa mun keho, vaikka se on jo hieman parempi kuin muutamia päiviä sitten... Mutta pelkään lihomista kokoajan... Olen yrittänyt syödä vähemmän ja miettiä mitä syön. Mutta liian usein mä sorrun. Mun makeanhimo ei katoa, mä vihaan sitä. Haluaisin vaan lopettaa syömisen... 

Kohta mä lähden takaisin kotiin täältä poikaystävän luota ja sitten mä lupaan lopettaa tän syömisen. Lupaan syödä vähän, vähemmän, tarpeeksi vähän. Mua ahdistaa niin, että mun täytyy laihtua nää läskit pois mun kehosta... En enää pysty katsoa itseäni, en pysty katsoa lihonutta peilikuvaani. En tahdo katsoa itseäni, enkä tahdo että hänkään katsoo. Mä haluaisin olla hyvä tyttöystävä, mutta mä en osaa, enkä mä pysty. Mun pitää laihtua, että mä kelpaan. Itselleni... Ettei mun tarvitsisi hävetä, että mä pystyisin olla edes jotain. Haluaisin vaan olla hänen vierellään ilman, että ajattelen itseni läskejä. Mä haluaisin vaan olla hyvä, parempi, paras. Haurain kaikista... 

Mä odotan, että pääsen kotiin vaikka pelkään. Mä olen onnellinen täällä, mutta mä en voi jatkaa näin. Mä en voi jatkaa tätä syömistä. Mun on pakko lopettaa, pakko... Pakko laihtua olemattomiin. Pakko aloittaa uudelleen ja tällä kertaa viedä kaikki loppuun asti...