Annan kaiken kun enempää ei oo.

Mä en laihduta, mä en vaan tahdo syödä! Mä en vaan osaa syödä, enkä halua osata. Ihmisten elämä pyörii liikaa ruuan ympärillä. Aina pitää mennä ystävän kanssa ravintolaan tai kahville. Aina ennen, kun kävin lapsuudenkodissa niin piti istua kahvipöytään tai joskus siihen vielä pahempaan eli ruokapöytään. Ystävät ovat iloisia, kun syön. Eivät he tiedä paljonko syön... Kuulemma on hyvä, kun syön. Ja mua ärsyttää ne sanat, niiden sanojen jälkeen tahtoisin lopettaa kaiken syömisen. Lämminruoka nousee aina kurkkuun itsestään tai joskus sitten väkisin. Tänään syömäni lämminruoka tuli väkipakolla pois. En mä voi oikeasti syödä. Oli mulla huono olo, kun olin syönyt ja sitten vaan autoin huonoa oloani vähän. Ja oli taas hyvä olo.

Vedän kaapeista ruokaa taas roskiin, koska en osannut edelleenkään syödä ruisleipää... Vaan sorruin jo pariin otteseen syömään sieltä pussista ihan liikaa kerralla. Ainut keino on heittää ne pois ja kaikki muukin mikä vähänkin houkuttaa. Mä aina ajattelen syömisen lopettamista kokonaan, mutta en pysty siihen. Eikä siinä olisi mitään järkeä...

Tänään terapiassa keskustelu päätyy ensimmäistä kertaa syömisiin. Terapeutti kysyy olisiko tämä asia mistä pitäisi puhua ja onko mulla ongelmia syömisissä. Mä kiellän kaiken sanoen, ettei mulla ole siinä mitään ongelmaa ja nauran vaan. Myönnän ainoastaan sen etten syö lämmintäruokaa, eikä se ollut terapeutin mielestä paha asia. Kuulemma harva opiskelija syö lämmintäruokaa. Terapeutti kysyy paljonko painan... Mä puolihuudan, etten tiedä enkä haluakkaan tietää.

"Ai pitäisitkö itseäsi sitten liian lihavana?"

"En, vaan alkaisin taas kontrolloida sitä!"

Mun sanat oli puoliksi totta ja puoliksi vaan valhetta...

"Sun BMI on varmaan jotain 21 paikkeilla..."

Mä en sanonut mitään... Se veikkaus meni aika paljon ohi ja se sattui. Jäin miettimää näytänkö oikeasti niin lihavalta, että mun BMI olisi 21? Ilmeisesti... Tuntuu, että olen epäonnistunut paska ja lihava, kun kuulin tuollaisen arvauksen. Miksi pitää alkaa arvailla painoa, miksi pitää arvostella.

"Kyllä sä varmaan haluatkin olla mielummin hoikka, kun ylipainoinen, kun oot noin pitkäkin.

Onhan se kivaa olla pitkä ja hoikka."

Olisi tehnyt mieli juosta sieltä huoneesta ulos ja pamauttaa se huoneen ovi ihan täysiä kiinni. Tuliko parempi mieli? Ei todellakaan... Mua sattui niin paljon nuo sanat... Senkin takia mun oli pakko oksentaa tänään. Itkettää, miksi ihmiset ei tajua? Miksi ne on niin ilkeitä? Mä en jaksa ketään, en jaksa kuunnella miten mua syytetään mun pahasta olosta. En vaan jaksa! Nyt ainut mikä pitää minut hengissä on mun kirjaprojekti... Sekin kestää vaan marraskuun. Mitä sitten? Ehkä ei enää mitään...