Minun kevyt Erikani...

Lähden huomenna takaisin kotiin... J sanoi mulle, ettei varmaan nähdä nyt pitkään aikaan. Mä olen surullinen, mutta osa minusta on iloinen. Se sairaampi osa... Se on iloinen, koska mä pääsen laihduttamaan rauhassa. Mulla on enemmän aikaa laihtua... Tänään ja huomenna täytyy vielä syödä liikaa, mutta torstaina voin olla vaikka syömättä jos tahdon. Ajattelin kuitenkin syödä vähän, enkä hypätä suoraa syömättömyyteen vaikka aionkin matkata hiljalleen sitä kohti. 

Ajattelin yrittää tehdä syömisestä vastenmielistä ja saada syömistäni ruuista pahan makuisia. Haluan, että aivoni alkaisivat lopulta karttaa syömistä. Ehkä alan syömään "kuivaa" ruisleipää ja salaattia johon en laita juuri mitään... En tiedä, mutta jotain mun on tehtävä ennen kun tää menee siihen etten voi tehdä enää mitään... Mun on pakko tehdä tää. J sanoi, että jos painaisin yhtään enempää niin hän ei jaksaisi pitää mua sylissä. 

"Pitäisikö mun painaa 40?" 

"Ei.. Sä oot hyvä just noin."

Hetken oli hiljaista, kunnes J sanoi:

"Minun kevyt Erikani."

Mutta hän sanoi tuon vaan siksi, kun huomasi että mulle tuli paha olo. Hän yritti lohduttaa, vaikka se oli vale... Mä oon hänenkin mielestään liikaa. Mä olen itseni mielestä liikaa... Mä olen kaikkien mielestä ihan liikaa!