Painavat höyhenet olkapäillä.

Aamupaino: 52.1 kg

Mua pelottaa, mä päätin etten enää mene kauppaan. En vaan voi mennä! Tajusin, että se johtaa aina samaan... Se johtaa ahmimiseen ja oksentamiseen. Nyt mun on vältettävä kauppaa viimeiseen asti. Ehkä pyydän, että kaveri hakee mulle sillointällöin maitopurkin, mehua tai kahvia. Toki mulla on kissat joille on pakko hakea sitä ruokaa. Mä en vaan voi mennä kauppaan, kun en hallitse itseäni yhtään siellä. Ostan aina ne leivät ja muut ahmittavat. Tuo kauppakin on ihan liian lähellä kotia. Sinne on ehkä 100 metriä jos sitäkään... En kestä. Ahmiminen lähti tänään pähkinöistä. Niitäkään en enää todellakaan aio syödä! Mistään ei tule mitään, mä en osaa syödä kohtuudella! En voi siis syödä enää mitään kiinteää. Mulla on vielä yksi proteiinipatukka kaapissa ja se saa olla viimeinen. Nyt siirrän kaiken nestemäiseen muotoon. Ei enää muuta, ei enää muuta kuin nesteiden kaloreita. Koska muuten alan ahmia heti. 

Joudun perua leirin, joudun olla aloittamatta sitä työtä. En pysty syödä, en osaa enää. Enkä jaksa ahmia ja oksentaa, lihota vaan. Vaikka paino oli pudonnutkin kolmessa päivässä vähän päälle kilon. Mutta tiedän, että nesteitähän ne vaan oli. Mä odotan jo niin nelosella alkavaa lukua vaa'alla. Sinne ei ole enää pitkä matka, mä pystyn siihen! Joten nyt ei enää mitään kiinteää tuon viimeisen protskupatukan jälkeen. Teen nyt sen sopimuksen itseni kanssa. Ja mun on pysyttävä siinä. Kirjoitan sen vaikka tussilla käteeni ja lapuille ympäri asuntoa, etten vaan luista siitä. Näin on vaan nyt pakko tehdä. Mun täytyy katkaista bulimiakierre. Mun täytyy aloittaa se parempi laihdutus. Se mitä nimeä en uskalla kirjoittaa, enkä edes ajatella. Sillä enhän mä ole sitä, vaan mä olen ainoastaan liian painava... Ihan liian lihava...